Metsä, joka kieltäytyi säännöistä
Miten tšekkiläinen metsänhoitaja haasteet perinteisiä lähestymistapoja metsän ennallistamiseen
Kirjailija: Gesche Schifferdecker (European Forest Institute)
Mitä metsälle kannattaa tehdä häiriön jälkeen? Miten eri ryhmät määrittelevät "terveen" metsän? Milloin puuttuminen tuntuu tarpeelliselta – ja milloin puuttumattomuus voisi olla parempi vaihtoehto? Nämä kysymykset toivat meidät seitsemän kansainvälisen ja tšekkiläisen toimittajan kanssa vierailulle hyvin erityiseen metsäkohteeseen nimeltä Velká Bíteš Monravian alueella Tšekin tasavallassa.
Tutkijoiden, päättäjien ja metsätalousalan ammattilaisten kanssa halusimme tarkastella tieteellisiä, hallinnollisia, ekologisia ja yhteiskunnallisia näkökulmia ymmärtääksemme paremmin muuttuvia metsiä ja reagoidaksemme niihin. Aurinkoisena alkusyksyn päivänä paikallinen oppaamme ja metsänhoitaja Jiří Nohel järjesti meille oivaltavan retken useille pysähdyspaikoille, joissa jokainen metsäalue kertoi oman tarinansa.
Ensimmäinen askel: perinteinen häiriönhallinta
Kahdeksan vuotta sitten kaarnakuoriaisepidemia pyyhkäisi läpi tämän osan Tšekin maisemaa – aluetta, jota aiemmin hallitsivat kuusi- ja mäntymetsät, jotka olivat taloudellisesti menestyviä vuosikymmeniä. Aloitimme retkemme vierailulla alueella, jota Jiří ei hallinnoinut, vaan sitä hoidettiin perinteisemmällä tavalla: Suuri osa alueesta oli avohakattu häiriöiden jälkeen, minkä jälkeen se istutettiin kalliilla iskulla uudelleen. Jiří kertoi meille, että metsänistutukseen käytettiin yli 20 000 euroa hehtaaria kohden. Ensimmäinen asia, jonka huomasimme, oli kuitenkin se, kuinka vaikeaa tätä aluetta oli kutsua metsäksi. Muutaman pystyssä olevan kuolleen kuusipuun lisäksi näimme enimmäkseen ruohoa. Jotkut istutetut pyökit seisoivat siellä melko yksin – ne olivat kärsineet kuivuudesta ja kuumuudesta tänä vuonna – ja varjosta riippuvaisena lajina ne yleensä kamppailivat näissä avoimissa, kuivissa olosuhteissa. "Ekologisesta näkökulmasta tämä ei yksinkertaisesti ole hyvä paikka näille lajeille menestyä", sanoi Jan Hofmeister, apulaisprofessori ja metsäekologi Tšekin biotieteiden yliopistosta.
Seistessämme täällä Jiřín ja eri puolilta maailmaa kotoisin olevan ihmisryhmän kanssa aloimme ymmärtää, ettei tarina oikeastaan kertonutkaan kuivuudesta, jota seurasivat kaarnakuoriaisten hyökkäykset. Pikemminkin se kertoi siitä, miten voimme reagoida häiriöihin, kun niitä tapahtuu maisemissamme.
”Luonto elää sykleissä”, oli viesti, jonka opimme keskustelustamme ensimmäisellä pysähdyspaikalla. Tšekin metsätalous oli kuitenkin yrittänyt rikkoa näitä syklejä, Jiří korosti. Metsänhoitajana hän suhtautui metsähäiriöongelmaan eri tavalla kuin perinteisempi metsätalousmalli. Ja mikä tärkeintä, hän oli ollut valmis toimimaan tämän eron vuoksi.
Toinen pysähdys: kuollut puu eliniäksi
Toisella pysähdyspaikallamme kontrasti oli silmiinpistävä. Tämä maa kuuluu seitsemälle kunnalle ja kaupungille, ja Jiří hallinnoi sitä. Noin 70 prosenttia metsästä hakattiin kaarnakuoriaisonnettomuuden jälkeen. Tuolloin, vuosina 2019/2020, vaurioituneita puita voitiin kuitenkin myydä niinkin halvalla kuin 5 eurolla kappale. Jiří teki epätavallisen päätöksen: sen sijaan, että hän olisi investoinut voimakkaasti puiden istutukseen, jota kutsutaan myös "keinotekoiseksi uudistamiseksi", hän antoi suuren osan metsästä uudistua luonnollisesti.
Tämä päätös ei ollut suosittu.
Useille ihmisille, jotka olivat tottuneet hoitamaan metsiä istuttamalla, raivaamalla ja torjumalla, metsän jättäminen rauhaan tuntui laiminlyönniltä. Jiří oli huolissaan siitä, että hän katuisi päätöstään: "Olen rukoillut, että se toimisi". Kahdeksan vuotta myöhemmin hän ei tuntenut katumusta, vaan ylpeyttä siitä, että hän onnistui pysymään suunnitelmassaan.
Tuolla paikalla koivu oli ottanut johtoaseman. Sen alle kasvoi nuoria lehtipuita. Metsästä oli tulossa rakenteellisesti monimuotoisempaa, ja monimuotoisuuden myötä tuli parempi kuivuudenkestävyys, Jiří sanoi. Kuolleet puut seisoivat ja makasivat maisemassa. Ensi silmäyksellä ne näyttivät jätteeltä. Mutta Jan selitti niiden roolin: kuollut puu varastoi hiiltä, ravitsee ekosysteemejä ja luo elinympäristön. Linnut käyttävät tiheää koivukerrosta. Laiduntamiseen pyrkivät eläimet, kuten pensashirvet, kohtaavat luonnollisia esteitä. Tämä mahdollistaa esimerkiksi pienten tammien kasvun, joiden lehdet olisi muuten syöty.
Keskustelimme myös joistakin kompromisseista: pystyssä olevan kuolleen puun ohi käveleminen on vaarallista, koska se voi kaatua milloin tahansa. Siksi tämä metsä ei kutsunut meitä sisään. ”Mutta ehkä ihmiset voivat hyväksyä sen silloin tällöin – jotta metsä kukoistaa”, sanoi Miroslav Svoboda, metsäekologian professori Tšekin biotieteiden yliopiston Prahan metsä- ja puutieteiden tiedekunnassa ja Jiřín työn tieteellinen tukija. Tämän lähestymistavan laajentamisessa vierailijoiden turvallisuusongelmat saattavat olla este – mutta mietimme: voivatko ihmiset hyväksyä tällaisen rajoituksen tietyissä paikoissa, kun he näkevät kuolleen puun ja saavat siitä tietoa luonnon todelliselle toipumiselle?
Kolmas pysähdyspaikka: luonnon monimuotoisuuden turvasatama
Kolmannella pysähdyspaikalla Jiřín kokeilu tuntui entistä radikaalimmalta. Vain 50 asukkaan yhteisössä hän pyysi paikallisia päätöksentekijöitä luottamaan lähestymistapaansa. Sen sijaan, että hän olisi poistanut jokaisen kaarnakuoriaisen vaivaaman kuusen, hän jätti ne pystyyn.
Nyt tulokset näkyivät kaikkialla.
Koivua, pajua, tammea, pyökkiä, saarnea, kirsikkaa ja hopeakuusta ilmestyi luonnostaan. Jiří' kertoi, että ilveksiä ja susia oli nähty ja että paikalliset tunnistivat maisemassa liikkuvan suuren pöllön. Myöhemmin saimme tietää, että kaikki tämän 40 hehtaarin alueen vaahtera- ja tammipuut ovat peräisin vain kahdesta vaahtera- ja kahdesta tammepuusta. Luonnolla näyttää olevan oma yllättävän tehokas levinneisyysjärjestelmänsä.
Yleisesti ottaen Jiří suosittelee hevosten ja traktoreiden käyttöä tehokoneiden sijaan aina kun mahdollista ja aikoo jättää noin 20 prosenttia puista hakkuun jälkeen lahoamaan ja tarjota turvapaikkoja luonnon monimuotoisuudelle. Hakkuusta puhuessaan Jiří teki selväksi: hänen päätöksensä olla puuttumatta asiaan oli myös taloudellinen. Hän halusi säästää sekä valtion että paikallisyhteisön kustannuksissa, puunkorjuun ja uudelleenistutuksen kustannuksissa. Hänen lähestymistapansa metsänhoitoon keskittyy kuitenkin myös puuntuotantoon, ja integroiva lähestymistapa edistää samanaikaisesti luonnon monimuotoisuutta ja metsien kestävyyttä.
Kävellessämme metsän läpi ymmärsimme, ettei Jiřín lähestymistapa ollutkaan "ei mitään tekemistä". Hän oli päättänyt olla taistelematta luonnon prosesseja vastaan, vaan työskennellä niiden kanssa.
Neljäs pysäkki: erämaahan
Viimeisellä pysähdyspaikallamme muutaman metrin välein tuntui paljastuvan uusi yllätys. ”Tämä metsäyhteisö pursuaa elämää”, Jiří sanoi ylpeänä ja hymyillen. Se oli ilmiselvää: mäntyjä huipulla, kaikkialla pystyssä olevaa kuollutta puuta, nuoria koivuja, vaahteroita ja kirsikoita, viisi metriä korkeita puita, joita ei täällä ollut vielä muutama vuosi sitten, ja jopa mustahaikaran pesä. Se oli ”villimpiä” metsä, jonka monet meistä olivat koskaan nähneet. ”Tämä on yksi harvoista metsistä Tšekin tasavallassa, jossa ei ole tehty pelastushakkuita”, Miroslav kertoi meille. Hän kertoi myös anekdootin, jonka mukaan hän oli käynyt tässä metsässä sellaisten metsänhoitajien kanssa, jotka noudattavat ”luonnonläheistä” lähestymistapaa. ”Tämä metsä oli aivan liian villi heille”, professori nauroi.
Lopuksi oppaamme antoi meille ajattelemisen aihetta: ”Vaikka puu on loistava materiaali ja resurssi, kaikki mitä käytämme elämiseen, on ylimitoitettua”, Jiří sanoi. Siksi hän kannattaa kiertotaloutta, biopohjaista taloutta ja nollakasvua.
Kun lähdimme metsästä, minulle tuli yhtäkkiä tunne, että Jiřín merkittävin ominaisuus ei ole se, että hän tietää tarkalleen, mitä metsästä tulee. Vaan se, että hän on valmistautunut ja halukas antamaan sille tarpeeksi tilaa selvittää itse.






























