Forest Dialogue 2026: Luonnon monimuotoisuus avainasemassa metsien sietokyvyn kannalta
Kirjailija: Gesche Schifferdecker (EFI)
Kuinka luonnon monimuotoisuus voi lisätä metsien sopeutumiskykyä ja selviytymiskykyä, jos niitä hoidetaan myös puuntuotantoa varten? WaldDialog – Forest Dialogue – Dialogue Forestier 2026Tämä kysymys toi yhteen metsätieteilijöitä, ammattilaisia, päättäjiä, metsänomistajia, tiedottajia ja hallintohenkilöstöä Sveitsistä, Saksasta, Ranskasta ja muualta. Kokoonnuimme 10. syyskuuta 2026 Baselin yliopistoon tutkimaan, mitä tämä tarkoittaa yhä epävarmemmissa olosuhteissa oleville metsille.
TriNational ForestLabin, SwissForestLabin, kantonilaisten metsänhoitajien konferenssin (KOK) ja Sveitsin liittovaltion ympäristöviraston (BAFU) järjestämä tapahtuma loi tilan jollekin, mitä metsämme – ja me – yhä enemmän tarvitsemme: vuoropuhelulle eri tieteenalojen, instituutioiden ja rajojen yli.
Minusta tämän kysymyksen kiireellisyys tehtiin konkreettiseksi alusta alkaen. Kuten Arthur Gessler (WSL/ETH) korosti, että vuosi 2026 on käännekohta. Äärimmäinen kuumuus ja kuivuus ovat yhä näkyvämpiä metsissä, ja puut, kuten pyökki, osoittavat jo vakavaa stressiä kasvukauden alkuvaiheessa. Baselin alueella seuranta osoittaa, että sademäärät ovat vähentyneet lähes joka kuukausi, mikä on jättänyt metsät huomattavan paineen alle, Gessler korosti.
Vahva argumentti monimuotoisuuden puolesta
Esityksissä toistuva teema oli, että monimuotoiset metsät ovat paremmin valmistautuneita selviytymään ilmastonmuutoksesta ja epävarmuudesta. Tutkimusta esitteli Hervé Jactel (INRAE) osoitti, että sekametsät ovat yleensä kestävämpiä kuivuudelle, tulipaloille ja tuulen aiheuttamille häiriöille kuin monokulttuurit. Ne voivat olla myös tuottavampia: havu- ja lehtipuulajien sekoitukset voivat hyötyä täydentävistä ominaisuuksista, kuten erilaisista juuristosyvyyksistä ja vedenkäyttömalleista. Sekä metsän sietokyvyn että tuottavuuden kannalta tarvitaan kuitenkin tietty lehti- ja havupuulajien sekoitus, ja tämä sekoitus on tunnistettava. Tulokset ovat kuitenkin lupaavia ja korostavat monimuotoisuuden potentiaalia metsien vahvistamisessa muuttuvassa ilmastossa.
Monimuotoisuus on kuitenkin enemmän kuin vain useiden puulajien istuttamista. Lajin sisäinen geneettinen monimuotoisuus voi tarjota perustan sopeutumiselle muuttuviin olosuhteisiin, kuten Jörg Kleinschmit (FVA) korostettu. Puulajien valintaa – ja mahdollisesti avustetun muuton käyttöä – on siksi harkittava metsien käytettävissä olevien geneettisten resurssien rinnalla.
Samalla luonnon monimuotoisuuden suojelua ei voida pelkistää puiden monimuotoisuuteen. Frank Krumm ja Martin Gossner (molemmat WSL) korostivat elinympäristöpuiden, mikroelinympäristöjen ja kuolleen puun merkitystä. Mikroelinympäristöt ovat pieniä, erikoistuneita rakenteita, kuten puunkoloja, halkeamia, irtonaista kaarnaa tai kuolleita oksia, jotka tarjoavat ravintoa, suojaa tai lisääntymispaikkoja monille lajeille. Monet näistä arvokkaista rakenteista sijaitsevat kuolleessa puussa tai kehittyvät siitä, mikä tekee siitä tärkeän osan metsän monimuotoisuutta. Noin neljännes metsälajeista on läheisesti riippuvaisia siitä, kun taas monet muut hyötyvät siitä. Luonnonmetsäsuojelualueet ovat siksi edelleen olennainen osa luonnon monimuotoisuuden suojelua, erityisesti lajeille, jotka vaativat erikoistuneita kuolleen puun rakenteita, Gossner korosti.
Luonnon monimuotoisuuden potentiaali hoidetuissa metsissä
Mutta myös hoidetut metsät tarjoavat mahdollisuuksia, ja tämä tapahtuma keskittyi pääasiassa näiden tutkimiseen. Sen sijaan, että metsänhoitajat pitäisivät luonnon monimuotoisuuden suojelua ja metsänhoitoa erillisinä maailmoina, he voivat aktiivisesti luoda mikroelinympäristöjä ja hyödyntää luonnollisten häiriöiden synnyttämiä rakenteita. Tässä kohtaa "luonnonläheisen metsätalouden" käsite on erityisen tärkeä: työskennellään luonnollisten prosessien rinnalla eikä niitä vastaan ja samalla säilytetään metsien monitoiminnallisuus.
Iltapäivän aikana esitellyt käytännön esimerkit osoittivat, että näitä ideoita jo toteutetaan käytännössä. Sveitsiläisistä tapaustutkimuksista esitti muun muassa Living Lab -kumppanimme. Amt für Wald beider Basel, Sveitsi, jota edusti Living Labin koordinaattori Ueli Meier. Esimerkit Baden-Württembergistä (Saksa) ja Alsacesta (Ranska) osoittivat, kuinka luonnollinen uudistuminen, lajien monipuolistuminen, elinympäristöpuut ja eloonjääneiden puiden säilyminen häiriöiden jälkeen voivat vähitellen muuttaa metsän koostumusta. Esimerkiksi Badenin AG:ssa lehtipuiden osuus kasvoi huomattavasti 25 vuoden aikana, ja tätä tuki vahva keskittyminen luonnolliseen uudistamiseen.
Keskusteluissa tehtiin myös selväksi, ettei ole olemassa yksinkertaisia tai kaikille sopivia ratkaisuja. Kuolleen puun määrän lisääntyminen voi aiheuttaa turvallisuushaasteita metsätyöntekijöille. Puulajien muuttuminen voi aiheuttaa taloudellista ja ekologista epävarmuutta. Jatkuva metsänhoito tarjoaa rakenteellista ja lajien monimuotoisuutta, mutta siihen liittyy myös taloudellisiin riskeihin ja sosiaaliseen hyväksyntään liittyviä kysymyksiä. Ja paikallisilla olosuhteilla on valtava merkitys.
Paikallisista olosuhteista eurooppalaisiin lähestymistapoihin
Juuri tästä syystä Forest Dialoguen rajat ylittävä ulottuvuus oli niin arvokas. Kuivuus, kuumuus, tuholaiset, luonnon monimuotoisuuden väheneminen ja muuttuvat yhteiskunnalliset odotukset eivät pysähdy kansallisille rajoille. Metsiä voidaan hoitaa paikallisesti, mutta niiden kohtaamat haasteet ovat eurooppalaisia.
Eurooppalaisen politiikan suunta heijastaa tätä todellisuutta. EU:n biodiversiteettistrategiassa vuoteen 2030 ja luonnon ennallistamislaissa painotetaan yhä enemmän ekosysteemien ennallistamista, luonnon monimuotoisuuden parantamista ja sietokyvyn vahvistamista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Eurooppa tarvitsisi yhtä standardoitua metsänhoidon mallia. Sen sijaan eurooppalaiset tavoitteet on muutettava lähestymistavoiksi, jotka toimivat erilaisissa ekologisissa, taloudellisissa ja sosiaalisissa olosuhteissa.
Minulle yksi Forest Dialoguen vahvimmista viesteistä oli siksi tiedonsiirron tärkeys kolmiosaisena prosessina. Tieteen on tuettava käytäntöä, mutta myös tutkijoiden on opittava metsissä päivittäin työskentelevien kokemuksista. Päätöksentekijöiden rooli on tarjota rajapinta tieteen ja käytännön välille: kääntää näyttö ja käytännön kokemukset tehokkaaksi politiikaksi ja samalla varmistaa, että kentältä saadut realiteetit ja opetukset otetaan huomioon politiikan kehittämisessä. Tällä tavoin politiikasta voi tulla paitsi tiedon päätepiste, myös silta, joka yhdistää tutkimuksen, käytännön ja päätöksenteon. Hankkeet, kuten TRANSFORMIT ja ETEENPÄIN sekä vakiintunut yhteistyö, kuten Eurooppalainen verkostointegraatio (kaikki kollegani ja minä esittelimme niitä sessioissa posterien ja puheenvuorojen muodossa) havainnollistavat erilaisia tapoja yhdistää tutkimus, politiikka ja käytäntö. Esimerkiksi TRANSFORMIT tuo nämä yhteisöt yhteen Living Labien, sidosryhmien osallistamisen ja käytännönläheisen, näyttöön perustuvan ohjeistuksen kehittämisen kautta integroivaa metsänhoitoa varten. FORWARDS yhdistää tieteellisen seurannan, mallinnuksen ja datan metsänhoitajien ja päättäjien tarpeisiin, ja sen ForestWard-observatorio on suunniteltu tukemaan ilmastonmuutoksen sietokykyä ja metsien sopeutumista koskevia päätöksiä. European Network Integrate tarjoaa pitkän aikavälin rajapinnan näiden kolmen välille yhdistämällä tieteellisen näytön demonstraatiopaikkoihin, käytännön kokemuksiin ja politiikan vaihtoon maiden välillä.
Metsätiedon portti tarjoaa käytännöllisen alustan näiden eri tietämyksen osa-alueiden yhdistämiseen. Se helpottaa tieteellisten havaintojen, käytännön kokemusten, työkalujen ja muiden resurssien löytämistä ja käyttöä, auttaen käyttäjiä löytämään relevanttia tietoa omien metsiensä haasteisiin. Tällä tavoin Gateway voi auttaa kuromaan umpeen kuilua tuotetun tiedon ja tiedon käytön välillä.
Viime kädessä tiedosta tulee arvokasta vasta, kun se auttaa jotakuta tekemään parempia päätöksiä metsässä – siksi nautin myös kovasti metsäalan ammattilaisten esityksistä, joissa he jakoivat tutkimuksesta tarvitsemiaan vastauksia ja tekivät siten keskustelusta hedelmällisempää.
Juuri tämä teki Forest Dialogue 2026 -keskustelusta erityisen rohkaisevan. Eri näkökulmista ja joistakin pienemmistä kiistoista huolimatta vallitsi yhteinen ymmärrys siitä, että luonnon monimuotoisuutta, ilmastonmuutokseen sopeutumista ja metsänhoitoa on tarkasteltava yhdessä. Eri näkökulmien tuominen keskusteluun on olennaista, jotta ymmärretään haasteet kaikilta osapuolilta, tunnistetaan käytännössä toimivia ratkaisuja ja rakennetaan luottamusta niiden toteuttamiseksi. Vuoropuhelu ja merkityksellinen sidosryhmien osallistaminen eivät siis ole vain tapa vaihtaa tietoa – ne ovat osa prosessia, jolla löydetään tie eteenpäin kestävän metsätalouden edistämiseksi.